Hello!
Vähän aikaa meni miettiessä, että mitä eilen tiistaina tapahtui, kunnes muistin ettei eilen tapahtunut oikein mitään 😀 Sen ainakin muistan, että oltiin Razin, Tiian ja Annin kanssa biitsillä käppäilemässä ja käytiin uimassa. Oli melkosen kovat aallot. Kaksi jäi rannalle vahtii kamoja ja kaksi meni uimaan. Otettiin siinä samalla vähän biitsiposekuvia 😀
Tuollaisia kunnon aaltoja päin on kiva hyppiä, kun ne heittää sillain sopivasti. Kääntöpuolena on tosin se, kun jäin killumaan selälläni niihin aaltoihin, niin aika äkkiä ne aallot vie huomaamatta ties minne. Se vaan, kun sitä ei tunne. Huomasinkin hetken kuluttua, että olin ehkä turhan kaukana rannasta, joten äkkiä kädet ja jalat käymään. Uin minkä pystyin, mutta tuntui, että junnasin vain paikallaan. No pääsin kyllä lopulta rantaan, mutta oli se ainakin tuplasti rankempaa kuin tavallinen uinti. Tarinan opetus: a) älä mene liian kauksi rannasta ja b) voit olla kova uimari, mutta aallot ovat kovempia!
Edellisenä päivänä (siis maanantaina) olin laittanut Bali Asia Exchangen facebook-sivulle viestiä muille vaihtareille, että tulisivat alkuillasta Echo-beachille. Olisi ollut kiva nähdä muita vaihtareita ja tutustua heihin. Jäin siis uintien jälkeen biitsille odottamaan josko joku olisi tullut, mutta eipä ketään näkynyt. Olin siinä vaan läppärin kanssa ja nautin sundownerista. Sinä päivänä ei oikein paljon muuta tapahtunut. Käytiin me ehkä vähän kruisailemassa skoottereilla, mutta ei sen kummempaa. Ainiin, pakko kertoa yksi hauska juttu. En tajua miten minulle aina tapahtuu kaikki nolot jutut 😀 Oltiin Tiian ja Jarin kanssa kaupassa. Palloiltiin hyllyjen välissä ja Tiia siinä kai ääneen ihmetteli pullo kädessä, että ”onkohan nämä käsidesiä”. Minäpä nappasin siitä pullon, joka oli samankokoinen, samannäköinen mutta erivärinen, kuin mikä Tiialla oli kädessä. Kävin kysymässä, että onko tämä käsidesiä. Myyjä vähän naurahti ja sanoi että ”no no”. Yritti siinä sitten selitellä, että mitä se on, kunnes rupesi taas nauramaan ja viittoi haaroväliinsä ja sanoi, että ”for vagina, vagina”. Minäpä siinä sitten hiukan huvittuneena ja vaivautuneena liukenin pois paikalta 😀 Että sillä lailla.
Tämän artikkelin otsikko viittaa siis tähän päivään. Meidän villa vaihtui! Ei otetukkaan sitten Villa Paradisea! Sen AE:n suositteleman välittäjän käytös epäilytti ainakin osaa meidän seurueesta, kun se tuli myöhässä tapaamisiin jne, joten sen seurauksena Tiia rupesi eilen soittelemaan muille välittäjille. Erään välittäjän kautta löytyi sitten viiden makuuhuoneen villa, mutta melkein puolet edullisemmin, kuin Villa Paradisessa. Tänään käytiin katsomassa välittäjän kanssa sitten tätä uutta villaa ja tutustumisen ja pienen aivoriihen päätteeksi ajateltiin ottaa se. Tämä uusi villa on samoilla seuduilla, kuin Villa Paradise, mutta ei ole ainakaan ulkoapäin yhtään niin hieno. Piha on keskeneräinen ja aika karu. Itse villa on iso, itseasiassa todella iso. Huoneet ovat reilun kokoisia, yhteiset oleskelutilat ovat isoja, mutta ehkä jopa niinkin isoja, että siitä sisäpuolestakin jää vähän kolkko fiilis. Sohvat oli aika ränsistyneitä, ainakin niistä puuttui peitteet. Toivottavasti siihen saadaan jotkut peitteet päälle. Villa on myös aivan tien vieressä, joten saa nähdä, kuinka liikenteen äänet kuuluvat sisälle. Uima-allastakaan ei ollut. Itse pidin Villa Paradisea ehdottomasti siistinpänä, kodikkaanpa ja muutenkin miellyttävänpänä. Toisaalta tämä uusi villa on myös hieno ja maksaa 250€/lärvä/kk, joten melkoiset säästöt saadaan Paradisen vuokraan nähden. Sillä rahallahan tehdään täällä vaikka mitä 😀
Tänään oltiin sitten ottamassa myös vähän arskaa. Razi jäi villan altaalle köllöttämään ja me muut lähdettiin biitsille. Hetken aikaa oltiin biitsillä, kunnes lähdettiin pois, koska oli niin kova tuuli, että se heitti kaikki hiekat meidän päälle. Minä olin varsinkin karvoineni aivan hiekan peitossa, kun olin vielä rasvannut itseni, niin hyvin tarttui hiekka ukkoon kiinni 😀 Tultiin syömään sitten biitsiraflaan. Siinä juodessamme, niin meressä olleet pari poikaa/miestä olivat nauttimassa aalloista, jotka muuttuivatkin todella koviksi eivätkä miehet enää pärjänneetkään. Samantien viisi surffarijätkää lähti juoksemaan lautojensa kanssa auttamaan näitä miehiä. No, miehet saatiin rannalle, mutta saatiinpa taas varoitus siitä, mistä edellä jo mainitsinkin. Jäin sitten vielä läppärin kanssa raflaan naattimaan sundownerista 🙂 Eipä tässä sen kummempaa. Huomenna muutetaan sitten villaan…Till’ next time!