Aloitan tämän päivityksen lainaamalla Jutta Urpilaista. Hyvät ystävät, aivan aluksi haluaisin jatkaa siitä, mihin viime päivitykseni lopetin. Kerroin viimeksi, kuinka ystävällisyys, huumorintaju, aito kiinnostus ja toisinaan ehkä myös kärsivällisyys tuo itselle samanlaista käytöstä takaisinpäin ja saatat näin ollen myös löytää itsesi paikoista, mistä et muuten itseäsi välttämättä löytäisi. No, muutama päivä/viikko tämän jälkeen koulumme lähellä olevan vakkariravintolamme, Yes-cafen, isäntä kutsui minut ystävänsä hääjuhliin 
Olin hieman yllättynyt tästä eleestä, mutta ilmoitin halukkuuteni tulla. Kyseessä ovat tosin hiukan vapaammat hääjuhlat, koska virallinen hääseremonia oli jo. Tämä hääjuhla on siis 30.12.
Kaverini Kira tuli tuossa joulukuun 7.päivä keskiviikkona Balille. Olimme Jarin kanssa ennen hänen saapumistaan sopineet lähtevämme tulevana viikonloppuna sukeltamaan Tulambeniin. Mukaan lähtivät myös koulusta samalla luokalla oleva Sari sekä pitkän lentomatkan uuvuttama Kira. Menimme sukeltamaan Michael Haasin kanssa, siis saman herran, jonka kautta tein aikaisemmin Open Water-kurssini.
Meillä oli aika kunnianhimoiset suunnitelmat tälle reissulle. Tarkoitus oli lähteä hyvissä ajoin liikkeelle, ajaa skoottereilla Tulambeniin ja päästä reilusti ennen puolta päivää tekemään ensimmäinen sukellus ja siitä muutaman tunnin tauon jälkeen toinen. Tämän jälkeen kotimatkalla oli tarkoitus poiketa vielä Agung-vuoren juurella olevalla pyhääkin pyhämmälle Besakih-temppelille. Tytöt menivätkin lopulta Michaelin kyydissä ja Jarin kanssa ajoimme heidän perässään skoottereilla. Tulambeniin päästyämme totesimme kaikki yhteen ääneen, että Besakih-vierailu voidaan unohtaa samantien. Matka oli yllättävän pitkä ja uuvuttava, joten arvailimme vaan, mitä se on kahden sukelluksen jälkeen. No, se tuntui vielä pidemmältä ja oli tuplasti uuvuttavampi 
Anyway, sukellukset menivät hyvin ja varsinkin toinen sukellus oli todella nautittava, ehkä paras tähänastisista sukelluksistani. Vesi oli kirkasta, nähtävääkin oli ihan riittämiin ja kaiken kaikkiaan oli kiva vain sukellella. Michael räpsi meistä kuvia ja me posettelimme veden alla, vähintään yhtä tyylikkäästi kuin kuivalla maallakin
Sukellusreissun jälkeisellä viikolla olikin sitten lopputentit. Niissä ei tosin ollut juuri mitään eroa lukukauden puolessa välissä tehtyihin välitentteihin. Lähestulkoon kaikissa tenteissä jotkut kysymyksistä olivat samoja kuin välitenteissä. Oli siellä tosin muutama uusikin kysymys, koska olimmehan käsitelleet uusiakin asioita välitentin jälkeen. Kokeisiin sai ottaa kaiken mahdollisen materiaalin mukaan, paitsi kielen tentissä sai olla vain sanakirja. Tuntui vain hiukan turhauttavalta kirjoittaa samoja vastauksia uudestaan. Kysymyksetkin olivat sellaisia, että vastaukset olivat lähestulkoon suoraan kopioitavissa materiaaleista. Business/economy-tentissä meinasi jopa tulla kiire, koska yhdeksästä valittavasta esseestä piti vastata kuuteen ja aikaa näihin oli varattu tunti
Keskiviikkona business-tentin jälkeen Asia Exchangen tutorimme Heli halusi haastatella minua vaihtokokemukseeni ja toisaalta koko reissuun liittyen. Menimme siis Yes-cafeeseen lounaalle. Heli ei tosin vain tiennyt mihin ryhtyi, koska kukaan ei varmaankaan ollut sanonut hänelle, että minullehan on mahdotonta tehdä lyhyttä haastattelua. Minultahan puuttuu kokonaan kyky vastata kysymyksiin lyhyesti Saatoin hetkittäin jopa nähdä turhautumisen ilmeitä Helin kasvoilla ja välillä oli vain pakko siirtyä seuraavaan kysymykseen, jotta päästäisiin eteenpäin Saapi nähdä päätyykö tuo haastattelu ehkä jonnekin? Siinä haastattelun ja lounaan aikana, oli tämä Yes-cafen isäntä, Momon nimeltään, piirtänyt minusta muotokuvan! Maksaessamme kysyin, että mikäs tuo kuva on. Hän sanoi sen olevan muotokuva minusta, jonka haluaisi antaa minulle läksiäislahjaksi. Menin hetkeksi aivan sanattomaksi, mutta kiitin sitten kyllä vuolaasti. Jos olin otettu häneltä saadusta kutsusta hääjuhliin, niin nyt vasta olinkin otettu. Aion viedä tälle Momonille ennen lähtöämme vielä oman SUOMI-t-paitani läksiäislahjana hänelle.
No, sitten, 15.12 tämä kolmen ja puolen kuukauden mittainen uurastus loppui ja huipentui koulumme salissa pidettyyn päätösseremoniaan, jonne oli kokoontunut myös muiden vaihto-ohjelmien kautta tänne tulleet vaihtarit. Minunkin vakaa aikomus oli pukea tilaisuuteen päälle balilainen perinnepuku. Aamulla en vain löytänyt pukua mistään villaltamme. Koulussa kuitenkin eräs ystävällinen tutorimme hankki jonkun ystävänsä puvun minulle, koska en halunnut olla normivaatteissa. Ainoa vain, että jouduin tyytyä käyttämään omaa paitaani, mutta ei se mitään. Hauskan tästäkin asiasta teki se, että myöhemmin kotiin tultuamme löysin oman perinnepukuni villani huoneesta pöydän vierestä lattialta
No anyway, seremoniahan noudatti samaa kaavaa kuin avajaisseremoniakin. Puheita ja tanssia lähinnä. Oma kohokohtani oli, kun pidin puheen koko yleisölle ja vielä indonesian kielellä. Jokaisesta vaihto-ohjelmasta joku opiskelija piti puheen. Meidän vaihto-ohjelmalla oli vielä tarkoitus, että joku pitää puheen englanniksi ja toinen kääntää saman indonesiaksi. Minua oltiin alunperin kysytty pitämään puhe englanniksi, mutta ajattelin luovuttaa tämän kunnian paremmin englantia puhuvalle kaverilleni. Samaan hengenvetoon ilmoitin kyllä mahdollisen halukkuuteni indonesian version pitämiseen Näin jälkeenpäin täytyy kyllä sanoa, että alun pienimuotoisen jännittämisen jälkeen homma sujui kyllä aika kivuttomasti. Luulin tämän olleen seremonian kohokohta omalta osaltani, mutta se olikin vasta tulossa. Minut nimittäin palkittiin lukukauden mallioppilaana Asia Exchangen 200€:n stipendillä. Kyseisen stipendin sai tällä kertaa myös toinenkin oppilas, koska eivät osanneet päättää, kummalle antaa stipendi, niin antoivat sitten molemmille Olin jälleen kerran todella otettu tästäkin kunniasta. Päästiin sitten vielä lavalle tanssimaan tyttöjen kanssa Oli loppujen lopuksi kiva ja hauska seremonia, mutta samalla aika haikea. Siihen se homma virallisesti niin kuin päättyi.
Minähän lähdin sitten koulun jälkeen seuraavana maanantaina vielä pikkureissulle. Kerrotaan siitä tarkemmin seuraavassa postauksessa. Tulee tästä muuten taas liian pitkä ;D Voisi samalla sitten summata vielä näitä kuluneita kuukausia yhteen
En ole ollut aivan varma, että missä täällä Balilla on ne kauniit riisipellot, joita on useissa postikorteissa. No, nytpä tiedän, ne ovat Jatiluwihissa! Lonely Planetissa annettiin oikein erikoismaininta näistä riisipelloista. Jatiluwih on siis Tabananin pohjoispuolella. Lähdin siis tuossa parisen viikkoa sitten päiväreissulle ottamaan selvää näistä riisipelloista.
Pysähdyin lounaalle
Kävin ensin tosin katsastamassa siinä lähellä olevan Batukaun temppelin, joka on myös omalla tavallaan erittäin hengellinen ja varsinkin historiallisesti tunnettu. Se on metsän keskellä, joka tekee siitä viihtyisän, tietyllä tapaa vähän erilaisen kuin jotkut muut temppelit. Siellä on myös pieni lampi varsinaisen temppelin vieressä.
Batukaun temppeli
Siellä oli siis tuollainen lampi, minkä keskellä oli rukousalue tms...
Sinne rukousalueelle johtivat tällaiset vedenalaiset askelmat
Villi veikkaukseni on, että tuo on melko pyhä paikka
Temppelillä ollessa rupesi hiukan satamaan vettä ja jouduin hetken pitelemään katoksessa sadettakin. Ajattelin, että näinköhän tästä tulee mitään, kun vettä satoi, oli pilvistä, kellokin oli jo enemmän kuin mitä olin ajatellut enkä ollut vielä edes käynyt riisipelloilla. Lähdin kuitenkin huristelemaan pikkuteitä pitkin kohti peltoja. Kuinka ollakaan, niin aurinkokin alkoi tulla verhon takaa esiin ja kohta minua hemmoteltiinkin valehtelematta hienoimmilla maisemilla, mitä olen Balilla olon aikana nähnyt Tätä oli nyt se aito ja oikea Bali. Nyt vasta kuvaukset Balista viimeisenä maanpäällisenä paratiisina, jumalten saarena jne jne alkoivat saada merkityksen.
Peltoa riitti kyllä
Pakko oli ottaa kuva, kun oli semmoinen könsikäs että!
Yhdellä tasanteella kuvia nappaillessa eräs mies tuli luokseni ja tervehti ja aloimme sitten siinä jutustelemaan niitä näitä. Hän sanoi olevansa paikallinen riisinviljelijä. Hänellä oli myös warung (paikallinen ravintola) lähellä, jonne kutsui minut. Sen lisäksi hän kysyi, jos haluaisin yöpyä hänen perheensä luona balilaisten ihmisten luona. Olin erittäin otettu tästä kunniasta, mutta sinä iltana olin menossa vielä omaan kotiin yöksi. Ilmoitin kuitenkin halukkuuteni tulla mahdollisesti takaisin, joten sain mieheltä puhelinnumeron. Tiedustelin mieheltä myös mahdollisuutta lähteä hänen mukanaan riisipelloille töihin, joka kuulema passasi vallan mainiosti. Kävin oluella vielä hänen warungissa ja juttelimme siinä näitä riisinviljelystä, hänen perheestä, Balista yleisesti ja sen sellaista. Tapasin siis myös hänen perheensä. Siinä olutta siemaillessa pöydän ääressä, illan hämärtyessä ja mitä hienoimman maiseman avautuessa edessäni en voinut kuin hymyillä ja miettiä itsekseni, että voiko tämä olla totta. Oli ihan mielettömän hyvä fiilis Suosittelen siis ehdottomasti Jatiluwihin riisipeltoja. Tiet ovat melko kapeita, mutta skootterilla pääsee hyvin kulkemaan ja pysähtymään aina kuvia ottamaan. Eikä sinne ole edes liian pitkä matkakaan. Puolisen toista tuntia tästä Kerobokanista, meidän villan seutuvilta.
Sitten tuossa viime viikolla meillä oli kiva ekskursio koulussa, vierailtiin Nusa Duassa BTDC:ssä (Bali Tourism Development Cooperation). Meille pidettiin ensin lyhyt esitys, missä kerrottiin vähän yleisesti Balin turismista, sen vaikutuksista, laajentamisesta jne jne. Tämän jälkeen käytiin katsastamassa lähellä oleva laguuni. Tähän laguuniin valuvat kaikkien Nusa Duan hotellien jätevedet. Siellä on kolme allasta, joihin yhteen kerätään jätevesi. Toisessa altaassa vesi puhdistetaan (ainakin suurimmilta osin ) ja kolmannessa altaassa on ”puhdas” vesi, joka edelleen käytetään hotellien kastelujärjestelmään. Toisin sanoen, ensimmäinen paikka Balilla, missä kierrätetään! Olin vaikuttunut. Jäimme muiden poistuessa muutaman kaverin kanssa juttelemaan tämän BTDC:n henkilön kanssa. Kysyessämme, hän kertoi kierrätysjärjestelmän toivottavasti laajenevan muuallekin Balille, ainakin näin on suunniteltu. Myös ihan perinteistä roskien lajittelua ollaan suunniteltu. Miten sitten roskien lajittelusta mitään tietämättömät balilaiset saataisiin myös noudattamaan sitä? Eipä tuo Suomessakaan ehkä ihan parhaalla mahdollisella vielä toimi?
Minua kiinnosti erityisesti tietää, että miten tämä turismin laajeneminen Balilla on ajateltu toteuttaa. Ymmärrän turismin tärkeyden Balin kannalta, onhan se tärkein elinkeino täällä. Turismi on kehittynyt räjähdysmäisesti täällä viime vuosien aikana ja koko ajan rakennetaan myös lisää. Loputtomiin tämä kehitys ei voi jatkua, sillä muutenhan tällä saarella ei muutaman vuoden olisi muuta kuin turismia. Sen takia todella toivon, että esimerkiksi Jatiluwihin kaltaisiin paikkoihin, ei turismi pääsisi leviämään. Jatiluwihin riisipellothan ovat muuten Unescon luonnonsuojelualueita. BTDC:ssä meille kerrottiin, että tulevaisuudessa Balilla turismia tullaan keskittämään kolmeen paikkaan: Nusa Duaan, länteen/luoteeseen Gilimanukin seutuville ja toisaalta itään Padang Bain lähelle. No, Kuta nyt on ja pysyy, siitä nyt ei pääse yli eikä ympäri :/
Juttelimme myös harjoittelumahdollisuuksista Balilla. Sitten tämä kontaktimme kysyi, jos haluaisimme nähdä Balin hienoimman ja kalleimman hotellin. No, tottakai me halusimme. Portilta kävellessämme kohti hotellin aulaa, näkymä ei vielä vakuuttanut meitä. Päästessämme aulaan, mielipiteemme kuitenkin muuttuivat Hillary Clinton oli yöpynyt hotellissa muutamaa viikkoa aiemmin vieraillessaan Balilla eräässä konferenssissa. Teimme kierroksen hotellin 8,8 hehtaarin kokoisella alueella. No olihan se melko vaikuttava. Eihän meille muuten olisi tullut tilaisuutta päästä käymään tuolla, mutta juttelujemme lomassa meille tarjottiin tilaisuutta. Opettajamme, joka oli myös mukana sanoikin, että tällaisia tilaisuuksia saattaa tarjoutua, jos olet aidosti kiinnostunut asioista, juttelet, olet mukava jne, niin ehkä se ”palkitaan”, vaikka nyt sitten näin. Emmehän me tänne olisi koko luokan tässä tulleet. Tarinan opetus on lähinnä se, että käyttäydy, hymyile, juttele, ole huumorintajuinen, niin saat samanlaista käytöstä takaisin ja saatat löytää itsesi jostain, mistä et muuten välttämättä olisi löytänyt
Sitten on kyllä aivan pakko kertoa tilanne, mikä tapahtui tuossa viime viikonloppuna. Olin ajelemassa kahden aikaan yöllä skootterilla villalle. Näin tiellä skootterin kyydissä olleen miehen, joka heilutteli jalkojaan skootterin molemmilla puolin ja ajeli erittäin hiljaa, vaikka tuolloin ei ollut liikennettä yhtään. Ohitin hänet, mutta juuri kääntyessäni villalle johtavalle tielle tämä kundi ajoi rinnalle ja kysyi: ”Are you gay?”. No minä vastasin, että ”No”. Sitten kundi kysyi minulta: ”Can I suck your dick?”. Menin aivan sanattomaksi, mutta sain kuitenkin änkytettyä hänelle, että ”No”. No, kundi kysyi toisen kerran ja minä kieltäydyin toisen kerran. Mutta tämä taisi vain yllyttää häntä enemmän, koska hän vain jatkoi. Minä en voinut ajaa villalle, koska kundi olisi seurannut minua sinne, joten jouduin kääntymään toisaalle, mutta kundi seurasi perässä. Hän jo vaati, että ”Let me suck you, a little bit, pleeease”. Yritin kohteliaasti kieltäytyä ja sanoin meneväni kotiin enkä halua. Kundi ei uskonut. Hän vain jatkoi ruinaamistaan, joka todellakin oli jo säälittävää ruinaamista. Joka kerta, kun yritin kaasuttaa ohi, niin kundi karautti rinnalle ja tarttui jopa käteeni sanoen, ”I want to suck you, please come on!”. Siinä vaiheessa meinasi ruveta keinot jo loppumaan, hiukan kuumotti meinaan tilanne. Yhdessä kohdassa luulin kundin sitten ajavan ohi ja käännyin y-risteyksestä vasemmalle kundin jatkaessa suoraan. Ajoin vähän matkaa suoraan hämätäkseni häntä, jonka jälkeen olin jo kääntämässä skootterin takaisin tulosuuntaan. Jonkin matkan päässä takana näin kuitenkin skootterin valot ja mietin olisikohan se hän. No, enpä mennytkään takaisin sinne suuntaan, vaan jatkoin matkaa eteenpäin, kunnes parin sekunnin kuluttua kuulin takaani sanat ”I want to suck you really, please”. Tässä vaiheessa minulla kiehahti yli ja huusin tälle kundille jättävän minut rauhaan ja lopettavan. Kaasutin niin kovaa kuin ikinä pystyin edessä näkyvälle isolle tielle ja sieltä punaisia päin äkkiä karkuun. Kiersin vielä pitkän matkan kautta takaisin kotiin, kun en uskaltanut tulla äskeistä reittiä. Oli ehkä yksi kuumottavimmista tilanteista, mitä olen nähnyt saati kokenut. Että sellaista. Ja sanottakoon tähän väliin, että minulla ei todellakaan ole mitään homoja vastaan, päinvastoin. Tällaiset tilanteet menevät kuitenkin jo yli ymmärryksen.
Eipä kai tässä muuta tällä kertaa. Tosiaan niin, aikahan tässä käy väkisinkin vähiin. Hassua, kolmisen viikkoa jäljellä?! :O Mutta katellaan, jos jotain merkittävää tulee mieleen, niin kirjoitellaan sitten lissää Muisti palaa pätkittäin
Viime keskiviikkona läksin pidennetylle viikonloppureissulle Singaporen lisäksi toiseen Kaakkois-Aasian pilvenpiirtäjiä, ravintoloita ja jättimäisiä kauppakeskuksia täynnä olevaan kaupunkiin, Kuala Lumpuriin. Oli minulla siellä osan ajasta seurana myös neljä muuta kaverusta meidän koulusta. Oli ihan kiva lähteä käymään KL:ssä niin monen Balilla ja sen lähiympäristöissä vietettyjen kuukausien jälkeen. Vanha klisee ”vaihtelu virkistää” piti kyllä paikkansa. Näkipähän vähän miltä se elämä ASEAN-maiden rikkaammissa kaupungeissa näyttää ja sai kontrastia sitä myötä tähän touhuun.
Keskustasta Bukit Bintangin monorail-asemalta
Näkymää Independence Squarelta kohti keskustaa (toisaalta en kyllä tiedä missä on varsinainen keskusta )
Asuinaluetta vähän keskustan ulkopuolelta
Niinhän se menee lähes kaikkialla, rikkaat on todellakin rikkaita ja köyhät köyhiä. Ero on huikea näiden kahden ryhmän välillä. Toisaalta, tavallaan harmi, ettei kerennyt muualla Malesiassa käydä, koska vierailu pelkästään KL:ssä ei anna todellakaan oikeaa kuvaa elämästä Malesiassa ylipäänsä. Kaikki hektisyys ja sen sellainen Malesiassa on keskittynyt pelkästään KL:ään. Se oikea ja aito elämä on jossain muualla.
KLIAsta (Kuala Lumpur International Airport) pääsee sutjakasti 8 ringgittiä (1€ = 4,3ringgit) maksavalla bussikyydillä KL Centralille. Matka kestää hiukan alta tunnin. Centralilta ja sen läheisyydestä on sitten hyvät jatkoyhteydet muualle keskustaan. Sky train ja monorail on varmastikin yleisimmät kulkuvälineet tuolla. Yleisimmin kuljetut matkat monoraililla meillä maksoivat 1-2 ringgittiä. Juna on myös varteenotettava vaihtoehto, jos kulkee vähän keskustan ulkopuolelle. Kolmantena kulkuneuvona käytettiin yhtenä päivänä hop on-hop off-bussia. Opiskelijakortilla (ja pienten selittelyn jälkeen myös ilman sitä ) sai lipun puoleen hintaan normihinnasta eli 17 ringgitillä. Sillä saa sitten kierrellä vuorokauden verran.
Sanomattakin on siis selvää, että Kuala Lumpur on shoppailijan paratiisi. Toinen toistaan suuremmat kauppakeskukset tupsahtelevat eteen, kuin sienet sateella.
Berjaya Times Squaren ostari on kaupungin isoin. Myös paikallisten suosima. Ei niin kallis kuin jotkut muut
Kyseisestä ostarista löytyy huvipuiston lisäksi myös 50 radan keilahalli, leffateatteri ja pieni jousiammuntarata...ainakin
Petronas-tornien alla oleva KLCC Suria on sitten melko pitkälti pelkkää luksusta
Käytiinhän me toki kiertelemässä näitä ostareita, mutta itse pidemmän päälle ahdistun vain niistä. Lähinnä sen takia, kun niitä on niin paljon, tavaraa on enemmän, kuin mitä mikään laki ikinä sallii ja samat tavarat kiertävät lähes jokaisessa kauppakeskuksessa. No, ihan kuin se ei muualla olisi myös näin, mutta tuolla sitä tavaraa tuntuu olevan vielä kaksin verroin enemmän. Ahdistushan siinä vain iskee Sen takia itse en myöskään mitään juuri ostanut. Ei viitsi ostaa pelkästään ostamisen ilon takia, jos ei edes tarvitse sitä. Kyllä sille rahalle täällä reissussa muuallakin käyttöä löytyy
Olin ymmärtänyt ennen matkaa, ettei KL:ssä varsinaisia ”must see”-nähtävyyksiä ole, eikä siellä nyt loppujen lopuksi sellaisia juuri ollutkaan. Kyllä siellä silti minusta ihan kivoja paikkoja on, mitä kierrellä. Voittaa ne ainakin nuo loputtomat kauppakeskukset ja niissä pyörimiset. Hop on-hop off-matkan varrella nuo varsinaiset nähtävyydet oikeastaan sijaitsevat. Tässä muutamia, missä kävin pyörähtämässä.
Chinatown nyt on Chinatown. Ei siellä sinänsä mitään sen kummempaa ole. Ehdottomasti kannattaa kuitenkin mennä illalla, on paljon eläväisempää menoa
Jalan Petaling eli tuo Chinatownin varsinainen pääkatu. Tuollahan on paljon myös reppureissaajien suosimia yöpaikkoja
National Museum
Museon julkisivua koristivat tällaiset kivat maalaukset
Näitä oli kiva lueskella. Kunpa näin olisikin joka puolella maailmaa
Lisää näitä
Tanah Lotissa olin käärmeen kanssa samassa kuvassa, niin pitihän täällä ottaa sitten kaijojen kanssa
Pääpankki iltavalaistuksessa. Petronaksen kaksoistornit on tuossa takana
Eli tuossa siis
Lake Gardensin puisto on nätti paikka. Kivan rauhallinen paikka muutenkin, kaiken sen hälinän keskellä. Suosittelen
Puistot, pilvenpiirtäjät, temppelit, moskeijat ynnä muut kaikki sikin sokin samassa kaupungissa
Kaiken kaikkiaan Kuala Lumpur oli ihan mukava paikka nähdä. Vaikka kaupunki onkin iso, on se silti kaikin puolin viihtyisä ja siisti. Oman lisänsä kaupunkiin tuovat vielä eri uskontokunnat, jotka ovat edustettuina melko laajalti. Kristityt, muslimit, hindut, buddhat, taoistit, kaikki elävät sulassa sovussa yhteisessä kaupungissa. Näiden eri uskontojen temppelit/moskeijat/kirkot ovatkin kaupungissa sekaisin lukuisten pilvenpiirtäjien, kauppakeskusten ja puistojen seassa.
Ja jos joku on KL:ään menossa ja halpaa yöpaikkaa vailla, niin Berjaya Times Squaren takana sijaitsee Irsia Bed & Breakfast-niminen hostelli. Olimme itse siellä. Nukuin neljä yötä yhden hengen huoneessa, joka kustansi minulta kokonaisuudessaan n. 42€. Huoneissa ei ollut muuta kuin sänky ja tuuletin. Siistit yhteiset vessat ja suihkut, viihtyisä aula, missä nettimahdollisuus, telkka, pieni kirjasto. Pieni aamupala kuului myös hintaan. Pieni ja viihtyisä paikka, mutta todella ystävällinen henkilökunta. Saahan sitä varmastikin hotellinkin kohtuu hinnalla, jos haluaa. Mutta se minkä säästää asumisessa, niin voi käyttää shoppailuun, eiku miten se meni 
Selamat Siang!
Onhan siitä viime kerrasta taasen vierähtänyt tovi. Olenpa tässä huomannut, että monetkaan suunnitelmistani eivät ole pitäneet paikkaansa. Senpä takia en niitä aio enää tehdä. Minkään asian suhteen Näin nämä mielipiteet tässä muuttuvat ajan myötä. Pikakelausta taas ajassa taaksepäin.
Ubudissa käytiin tosiaan silloin jokunen aika sitten. Ennen kuin lähdettiin Tomin kanssa ajelemaan kohti Ubudia, niin pysähdyttiin lähellä olevalla Circle K:llä syömään hampparit. Meinasi mennä pojilla kirjaimellisesti pala kurkkuun, kun kesken syöminkien rupesi putiikki tärisemään. Olimme aivan hoomoilasina meneillä olevasta tärinästä. Siinä vaiheessa havahduttiin, kun ihmiset alkoivat huutamaan, että ”MAANJÄRISTYS!!”. En tiedä aivan tarkkaan, mikä on oikea tapa toimia maanjäristyksen sattuessa. Tällä kertaa ainakin ihmiset vain juoksivat pihalle, niin tottakai me menimme massan mukana. Jälkeenpäin ajateltuna maanjäristys oli aika hauska kokemus. Tai ainakin se on hauska kokemus, kun ei mitään henkilövahinkoja satu eikä maa ala repeilemään. Nopeasti uutinen tästä oli kuulema Suomeenkin levinnyt. Suomeen uutisoitiin, että kuoleman tapauksilta oltaisiin vältytty, mutta täällä kuulin, että kaksi kuolemantapausta olisi ollut. Niistä vain ei viitsitty uutisoida, koska sen uskottiin haittaavan Balin turismia. Mene ja tiedä, mikä on totta.
Ajaa päräytettiin Tomin kanssa ensiksi koskenlaskuun. Meidän piti mennä vähän tiedustelemaan koskenlaskun hintoja, jos olisimme tulleet isommalla porukalla seuraavana päivänä. No, muut tulivatkin seuraavana päivänä porukalla. Me saimme Tomin kanssa neuvoteltua hinnan silloin sopivaksi, niin ajateltiin menevämme kahdestaan saman tien (okei, oli meillä opas myös mukana ) 300000 rupiaan sisältyi siis varusteiden, veneen ja muiden lisäksi myös lounas. Itse koskenlasku ei ollut mitään liiallista vauhdin hurmaa, mutta mukavaa touhua kuitenkin. Hyvät ja levolliset maisemat oli ainakin
Illalla käytiin käppäilemässä Ubudin kaduilla. Siellä oli jotkin vähän suuremman luokan seremoniat käynnissä, kun ihmisiä vaelteli pitkin katuja. Naisilla oli, valehtelematta, melkein puolen metrin korkuisia uhrilahjoja päiden päällä. Käytiin katsomassa paikallista tanssiesitystä.
Seuraavana päivänä Anne ja Ville liittyivät seuraan. Käytiin yhdessä ajelemassa ja tallustelemassa riisipelloilla. Meidän piti mennä hetkeksi sinne pelloille, mutta oltiin siellä varmaan ainakin pari tuntia. Eksyttiin vähän
Riisipeltoa
Yritin tehdä vähän tuttavuutta paikallisen rouvan kanssa
Jouduttiin ylittää joki, että päästiin takas skoottereille...Eikä missään nimessä haluttu mennä samaa reittiä pois, kuin mistä tultiin
Lounaan jälkeen käytiin Monkey Forestissa, kun muut eivät olleet vielä käyneet siellä. Ei ollut apinoita tällä kertaa niin paljon, kuin ensimmäisellä kerralla, kun kävin siellä. Ärsyttää tuolla Monkey Forestissa se, kun ihmiset leikkivät noiden apinoiden kustannuksella. Miehet kopittelevat banaania keskenään ja apina hyppii siinä välissä epätoivoisena. Toisaalta, jos ne apinat tykkäävät, niin mikäs siinä sitten. Omaan silmään näyttää vain tyhmältä. Toinen asia, mitä en ymmärrä. Eräs lapsi istui kivetyksellä ja vanhemmat antoivat apinan kiivetä lapsen syliin, jotta saataisiin hyvä kuva. Apina kiipesi lopulta lapsen kasvoihin kiinni ja taisi puraistakin. No siinä vaiheessa he häätivät apinan tiehensä. Mutta onko aivan pakko antaa sen apinan tulla syliin ja sitten ihmetellä, kun se puraisee jne?! :O Turistit on välillä niin turisteja…
Seuraavana päivänä ajeltiin Annen ja Villen aamulla parille temppelille, Gunung Kawiin ja Tirta Empuliin. Mentiin Gunung Kawiin jo ennen varsinaista aukioloaikaa, jolloin siellä ei ollut yhtään turisteja. Oli huomattavan paljon rauhallisempaa ja levollisempaa käydä silloin.
Gunung Kawilla aamutuimaan. Ihmiset vielä aamutoimissaan. Tässä ollaan pyykillä
Gunung Kawi
Gunung Kawi
Näin toimii jätehuolto
Tirta Empul
Anne ja Ville lähtivät kohti Lovinaa ja minä lähdin mukaan ajelemaan. Ajeltiin yhdessä rauhallisia pikkuteitä pitkin keskellä riisipeltoja, metsää ja balilaista asutusta aina Lake Baturille asti. Anne ja Villei jatkoivat siitä Lovinaan ja minä tulin Ubudin kautta kotiin.
Ubud on kiva paikka. Tosin pakko myöntää, että luulin Ubudin olevan rauhallisempi paikka, kuin mitä se oli loppujen lopuksi oli. Varsinkin Ubudin keskusta on turismin valtaamaa aluetta, mutta keskustassa hiukan pääkadusta sivummalla on jo rauhallisempaa ja levollisempaa maisemaa sekä kivoja ja halpoja yöpaikkoja. Siinä mielessä Ubud on tosin rauhallinen, että siellä ei juurikaan ole yöelämää. Suurin osa ravintoloistakin menee kiinni yhteentoista mennessä Siinä mielessä Ubud on myös kiva, koska sinne tekee helposti päiväreissuja ja yleensäkin on helppo lähteä. Skootterilla hurauttaa about tunnissa eikä ole vaikea reittikään.
Sitten meillä alkoi 20.10 loma! Sen kunniaksi lähdin toteuttamaan Jonaksen kanssa jo pitkään suunnitelmissa olleen Open Water Diver-kurssin. Otimme kurssin Blue Paradise Diven kautta (en ole varma oliko sen putiikin nimi noin), jota pyörittää Michael Haas. Hän kävi pitämässä meille koululla esitelmän sukeltamisesta Balilla. Esityksen jälkeen jäimme maksoimme Michaelille ennakkomaksun, jota vastaan saimme teoriamateriaalin, mikä sisälsi kirjan, videon ja liudan tehtäviä. Ennakkomaksu oli 500000 rupiaa. Tuo summa kuitenkin hyvitettiin maksaessamme varsinaista kurssimaksua. Yhteensä koko kurssin hinnaksi tuli n. 250€, mikä sisälsi siis 6 sukellusta.
Katsoimme videon ja teimme tehtävät ennen kuin varsinainen kurssi alkoi. Huomattavasti miellyttävämpi oli katsoa video kuin lukea samat asiat kirjasta. Itse sukeltaminen tapahtui Tulambenissa, joka on Balin itärannikolla Amedia vielä pohjoisemmassa oleva pieni kaupunki. Olimme Tulambenissa 3 päivää (2 yötä) eli teimme 2 sukellusta/päivä. Toisen päivän iltana suoritimme varsinaisen kurssikokeen ja sen jälkeen olimme (epä)virallisesti Open Water Divereita. Virallisia kai sen jälkeen, kun saamme PADI:lta viralliset, pysyvät lisenssikortit.
Sukeltaminen oli/on kaiken kaikkiaan tosi mukavaa. On niin jännä tunne olla veden alla, että sitä on mahdotonta melkein kuvailla. Tämä on kai yksi niistä asioista, mitä ei pysty sanoin kuvaamaan, vaan se täytyy itse kokea Tulambenissa siis aivan lähellä rantaa on tämän uponneen laivan rauniot. Vaikuttavan näköiset maisemat siellä! Suosittelen!
Sukeltamisen jälkeen tulin käymään kotona ja vietettiin siinä Henrikin ja Iiron kanssa viimeinen päivä yhdessä. Pojat olivat olleet meillä kylässä pari kolme viikkoa ja olivat lähdössä takaisin Suomeen. Poikien lähdettyä, lähdin itse ma-la-päiviksi Gilin saarille. Gileille pääsee kahdella tavalla, Slow-boatilla tai speed-boatilla. Hitaalla versiolla matkaan menee varmaankin yhteensä ainakin 5-6 tuntia, kun taas nopea vene hurauttaa perille reilussa tunnissa. Tosin hidas vene on ainakin puolet halvempi kuin nopea. Tarkkoja hintoja en muista, mutta 100000 rupiaa on kai aika lähellä totuutta hitaamman veneen hinnassa. Itse menin speed-boatilla ja maksoin matkoistani 550000 rupiaa. Halvemmallakin olisi päässyt, jos olisi ottanut menopaluun samalla kertaa, mutta näin erikseen ostettuina yhden matkan hinta oli hiukan korkeampi eli rp275000. Tässäkin tapauksessa kannattaa kysellä eri paikoista ja kilpailuttaa eri puljuja ja tingata tietysti. Aina voi viljellä myyjille vähän valkoisia valheita, että saisi jostain muualta halvemmalla ja että menee sinne sitten. Silloin hinnat yleensä viimeistään tippuu rp500000-rp600000 on hyvä hinta edestakaiselle matkalle, ei missään nimessä enempää.
Gilit oli ihan hieno paikka. Onhan siinä vähän sellaista paratiisisaaren tuntua, mutta ei toisaalta ihan niin paljon kuin mitä odotin. Gilin pääsaari Trawangan varsinkin on varsinainen turistien leikkikenttä. Siellä on yöelämää lähes joka päivä. Tosin ma, ke, pe ja la ovat varsinaiset bilepäivät. Ravintoloita ja eri hintaisia yöpaikkoja löytyy pilvin pimein pääkadun varrelta ja vähän syrjemmästä myös. Pääkadun varrella on melko kallista yöpyä, mutta jos malttaa vähän peremmälle siirtyä, niin hinnatkin tippuvat. Harrasteltavaa löytyy sukelluksen, snorklailun, kajakoinnin, pyöräilyn, biitsipelien ja surffailunkin muodossa ainakin.
Kävin myös päiväreissulla Gili Menolla, joka on Trawanganin vieressä oleva saari. Menon saari on huomattavasti rauhallisempi ja levollisempi. Se on myös pienin Gilin kolmesta saaresta. Käppäilin siellä itsekseni saaren ympäri ja nautiskelin olosta pyöriessäni siellä jossain paikallisten ihmisten kotitalojenkin liepeillä. Menon vieressä on vielä Gili Air. Olen kuullut sanottavan, että se olisi Gilin saarista kaikista nautittavin. Löytyy kuulema kivoja reppureissajien suosimia bungaloweja jne. Trawanganilta lähtee aina kerran päivässä, aamulla, paatti Menolle ja Airille ja tulee iltapäivällä sitten takaisin. Tuntuu tosiaan, että Gilin saarille on käymässä sama mitä ainakin Balin eteläosassa on jo käynyt. Turismi valtaa alueen. Toivottavasti ainakin nuo Meno ja Air säästyisivät pahimmalta turismihyökkäykseltä.
Loman jälkeen sitten seuraavana viikonloppuna toteutui sukelluksen lisäksi yksi reissun odotetuimmista seikkailuista. Lähdettiin pienellä poikaslaumalla vaeltamaan Balin korkeimmalle ja pyhimmälle vuorelle, Mt. Agungille. Päätettiin ottaa valmis pakettimatka, joka maksoi kuuden hengen poppoollemme rp700000/lärvi. Hintaan sisältyi siis kyydit vuoren juurelle ja takaisin, eväsleivät, vedet, vaelluksen jälkeinen buffet-lounas ja oppaat. Meillä oli 2 opasta, 1 opas kolmea vaeltajaa kohti. Tosin vettä ja energiajuomia kannattaa olla mukana myös omasta takaa. Sitä meinaa kuluu Saahan tuon reissun edullisemminkin, jos menee itse omilla kyydeillä paikan päälle ja ottaa sieltä vasta oppaan.
Vuorelle johtaa muutamakin reitti, ainakin etelä- ja länsipuolilla, joista me olimme valinneet läntisen reitin. Tämän siitäkin huolimatta, että olimme ymmärtäneet, että se on fyysisesti haastavin ja vaikein reitti. Olimmehan kuitenkin kaikki kaikin puolin hyvässä kunnossa. No, noin kuuden tunnin kapuamisen jälkeen, olimme kaikki ylhäällä huipulla jo ennen auringonnousua fiilisten ollessa sen mukaiset. Maisemat olivat huikeat auringon noustessa taivaan rannan takaa! Jälkeenpäin voimme tosin kaikki pojat yhdessä tuumin todeta, että puheet vaelluksen haastavuudesta olivat totta. Vaellus oli raskas. Vaikka vuori itsessään ei ole niin kauhean korkea, niin se ei tarkoita etteikö se voisi olla rankka. Maasto oli vaikeakulkuinen ja edellisen päivän sateesta johtuen ehkä hiukan kostea ja sen takia liukas. Matkalla joutui välillä oikeasti kiipeämään, jotta pääsi nousemaan korkeat askelmat. Ennen kaikkea reitti oli alusta loppuun asti jyrkkää nousua koko ajan. Vaellukselle kannattaa ottaa mukaan sekä pitkä- että lyhythihaista vaatetta. Yöllä vaelluksen alkaessa on aika viileää, joten ainakin pitkälahkeiset housut jalkaan. Suojaa myös metsikön ötököiltä paremmin. Tauoilla ja varsinkin ylhäällä huipulla on kylmä, joten takki myös mukaan. Alas tultaessa aurinko alkaakin sitten lämmittämään jo.
Muutenhan tässä ei sinänsä mitään sen kummallisempaa ole tapahtunut. On kotiutunut ja rutinoitunut jo aika hyvin tähän Balin arkeen. Balillakin, kun on tullut kierreltyä jo jonkin verran, niin tuntuu, ettei pelkkä Balilla olo tarjoa kovin paljon uutta hehkua. Nyt vielä, kun on sadekausi, niin välillä tuntuu ettei ole mitään tekemistä. On jopa tylsää toisinaan. Senpä takia suunnittelen tässä jo kovaa vauhtia reissuja tuleville viikonlopuille, että sitä vähän piristyisi. Tulipa tuossa viime tiistaina nähtyä ja koettua elämäni rankin sade-/ukkoskuuro. Päivällä oli satanut vettä jo aika rankasti ja se loppui vähäksi aikaa, kunnes sitten illalla salilla ollessani taivas repesi totaalisesti. Vettä tuli niin kovaa, että luulin katon romahtavan niskaan. Vettä satoi kaatamalla ainakin kaksi tuntia putkeen. Ukkonen oli välillä niin kova, että talot tärisi ja taisipa tiekin repeillä jossain. Illalla kotiin tullessa melkein kaikki tiet tulvivat. Yleisesti ottaen muuten täällä on satanut lähes joka päivä Että sellaista…Kyllä Suomen lumisateet voittavat Balin vesisateet
Selamat malam orang!
Enkös minä viime päivityksessä sanonut, että yritän ottaa itseäni niskasta kiinni tämän blogin suhteen? No, nyt se tapahtuu! Olen tässä yksin kotosalla, kun muut on muualla. Kuuntelen Youtubesta sekalaista musaa lyriikoiden kera ja lauleskelen mielessä mukana Musan fiilistely on yksi parhaimmista asioista, mitä tiedän. Täällä sitä on tullut harrastettua myös aika lailla. Salilla äsken meinasi tulla kesken treenin tippa linssiin, kun kajareista pärähti soimaan “You raised me up”-biisi. Tuli todella elävästi mieleen vierailu siellä Seeds of Hope-lastenkodissa, missä n. 5-15-vuotiaat lapset lauloivat meille siis tämän biisin. Minä eturivissä otin heistä videokuvaa ja toisella kädellä pyyhin kyyneleitä poskilta
Lähdetäänpäs purkamaan tätä päivitystä vaikka siitä, että huomenna torstaina olen lähdössä Ubudiin, Balin kulttuurin kehtoon rauhalliselle viikonloppureissulle. Olen vähän lukenut Ubudista, katsellut reittejä ja paikkoja, missä voisi käydä. Ajattelin kuitenkin mennä carpe diem-periaatteella eli hypätä skootterin selkään, lähteä ajamaan, pysähtyä sinne minne huvittaa ja etsiä halpa home stay ja mennä yöksi. Mutta kiva tosiaan lähteä tuonne, näkemään sitä aitoa ja oikeaa Balia, riisipeltoja, temppeleitä ja muuta. Otan perinnepuvun myös mukaan, jos pääsisin osallistumaan siellä johonkin paikalliseen seremoniaan. Tomi lähtee aamulla mukaan, mutta tulee illaksi takaisin. Jään sinne yöksi ja sitten Ville todennäköisesti liittyy seuraani seuraavana päivänä Näillä mennään…
Alkanut tässä myöskin vähän hahmottua nuo suunnitelmat, mistä myös edellisessä tekstissa mainitsin.Syyslomalla, joka siis alkaa ensi viikon torstaina, lähden kiertämään Gilin, Lombokin ja Lembonganin saaret. Syysloman jälkeisenä viikonloppuna oli alustavasti puhetta, että lähtisimme poikain kanssa valloittamaan Balin pyhimmän ja korkeimman vuoren, Gunung Agungin. Sitten noiden viisumisotkujen takia ajattelin, että lähtisin vasta koulun jälkeen käymään Singaporessa, Malesiassa ja jossain muuallakin. Sitä ennen kiertäisin vielä Balia ja sitten noilla pidennetyillä viikonloppureissuilla voisi käydä Javalla, Jakartalla ja jos kerkeää, niin jossain muuallakin vielä. Mutta ei ressiä! Madventuresia lainaten: chillaa! 
Kerrotaanpa sitten vähän vaikka, mitä koulussa on tapahtunut. Eniten minua tuossa koulunkäynnissä ärsyttää se seikka, mistä aikaisemminkin jo mainitsin. Jotkut opettajat eivät osaa esiintyä niin hyvin kuin voisi ja pitäisi. Heiltä joiltakin puuttuu tietynlaista auktoriteettiä, puhuvat liian hiljaa ja monotonisesti, istuvat pöydällä koneen ääressä ja lukevat slideja, jotka ovat täynnä tekstiä. Se on sääli sinänsä, koska mielestäni kurssit ovat ainakin aiheensa perusteella mielenkiintoisia, mutta opettajan huono esiintyminen tappaa mielenkiintoisenkin aiheen. No, tämä ainakin on vahvistanut omaa mielipidettäni siitä, ettei ole sama asia miten asian esittää. Kaikki alkaa esiintymisestä
Toinen (hauska) seikka, mikä on pistänyt silmään tai korvaan erityisesti lain ja bisneksen kursseilla on se, että olemme kummallakin käyneet paljon läpi Suomen asioita. Lain kurssilla olemme käsitelleet muun muassa Suomen lainsäädäntöä ja hallinnollisia elimiä jne. Bisneksen tunneilla puolestaan opettaja paljon kyselee, että miten me EU:ssa teemme päätöksiä ja asioita, ketkä niistä päättävät ja erityisesti, kuinka ASEAN-maat voisivat ottaa oppia meiltä talouden kohentamiseen liittyen. Tämä on tuntunut hassulta ehkä siksi, että oletimme, että kävisimme lähinnä vain kaakkois-Aasiaan/Baliin liittyen näitä asioita läpi. Toisaalta, nyt olemme esimerkiksi lain kurssilla alkaneet käsittelemään Indonesian/Balin lainsäädäntöä ja muita asioita läpi. Ehkäpä tuo vertailu ensin Suomen asioihin avasi enemmän tätä tilannetta ja nyt on mielenkiintoisempi kuulla, miten asiat täällä luonnistuvat. Oli meinaan ihan hyvää kertausta itsellenikin käydä noita Suomen asioita läpi Vielä yksi seikka liittyen noihin kursseihin on se, että bisneksen kurssilla ainakin mielestäni käydään välillä vähän liian yksityiskohtaisesti asioita. Itse olen ainakin tyypiltäni sellainen, että haluan ensin hahmottaa asioita laajemmalla perspektiivillä ja edetä sitten pikkuhiljaa yksityiskohtaisempiin seikkoihin. Ihan mielenkiintoista noilla tunneilla on kuitenkin seurailla kaiken maailman tilastoja, mitä opettaja näyttää. Selvää on ainakin se, että Singapore on ylivoimaisesti kehittynein näistä ASEAN-maista, mitattuna melkein millä tahansa sektorilla. Muut maat tulevat hyvää vauhtia perässä.
Sittenhän meillä on koulussa näitä workshoppeja ja ekskursioita. Tänään meillä oli “Balinese dancing”-workshop Saatiin ohjeet, joiden mukaan edettiin kohta kohdalta. Ohjeet oli indonesiaksi, niin ymmärsikin hyvin Balilaisessa tanssissa varmaan suurimman huomion saavat kädet ja silmät, joilla on hyvin iso rooli. Silmät pyörivät välillä puolelta toiselle kuin Lauri Tähkällä konsanaan Oli hauskaa. Liitän myöhemmin kuvan tähän jahka saan sen kaverilta. Kuva puhukoon jälleen puolestaan Viime viikolla oli myös kiva ja mielenkiintoinen ekskursio, kun olimme vierailulla opettajapariskuntamme kotona. Aiheena silloin oli “Balinese compound and temple visit”. Olimme myös ryhmäni kanssa pitäneet esityksen kyseisestä aiheesta, joten oli senkin puolesta mielenkiintoista päästä nyt livenä näkemään. Balilla siis asutukset muodostuvat samalla kaavalla. Koti koostuu tietyistä elementeistä, joiden pohjalta kodit rakennetaan. Tällä opettajapariskunnalla oli varmaan melko lailla esimerkkitalo tästä, kun heidän luona kävimme. Sisäpihaa ympäröivät rakennukset ja rukous/seremoniapaikat. Pihalla on pari rukoustornia. Pihasta löytyy myös temppeli, joka (niin kuin kaikki muutkin temppelit Balilla) osoittaa koilliseen, kohti Balin pyhää vuorta, Gunung Agungia. Tämä “koillistemppeli” on siis pyhin ja samalla tärkein paikka. Sisältä heidän kotinsa oli ihan kuin kenen tahansa. Oli pesukoneet, pleikkarit, pelit ja vehkeet. Muutenkin taitaa tällä pariskunnalla fyrkkaa olla, kun pihastakin löytyi luksusluokan Toyota Land Cruiser ja toinen coupe-mallinen auto. Opettajan ammatti on kyllä erittäin arvostettu täällä ja luulenpa, että heidän palkkakin on sen mukainen.
Nyt taitaa olla aika lopetella. Kello alkaa näyttämään jo aika huikeita Tästä päivityksestä tuli nyt tällainen koulu-special Huomenna Tomi tulee kymmeneltä meidän villalle ja katsotaan vähän karttaa, että mihin päin lähdetään ajamaan ja sitten menoksi. Joten päivittelyt jatkuvat aikaisintaan lauantaina Seuraavaan kertaan siis! Selamat tidur, sampai jumpa dan selamat tinggal!
ps. katsokaa google translatesta, jos ette ymmärtänyt
Selamat Malam!
Eli hyvää iltaa siis. Istua röhnötin rannalla säkkituolissa taivaan alla bisse kourassa alkaessani kirjoittamaan tätä päivitystä kellon ollessa 23.10 torstaina 6.10. Tulin rannalle yksikseni hengailemaan, juomaan pari iltabisseä ja kuuntelemaan livemusaa. Olin jo lähtemässä kotiin, mutta ajattelin, että kun tuota oluttakin on jäljellä, niin kirjoitanpas tähän väliin. On muuten jännä, kuinka helposti Juuson saa tyytyväiseksi. Siihen tarvitaan vain ranta, olut, livemusa ja säkkituoli. Vielä parempi olisi, jos tämän kaiken saisi auringonlaskun aikaan Kirjoitan myös nyt Open Officen kautta ensin, koska päivällä olin jo kirjoittamassa päivitystä, mutta netti katkesi ja kirjoittamani teksti hävisi kuin tuhka tuuleen.
Viime päivityksestä on taas turhan kauan aikaa, sorry 
Tässä olisi nyt kahden ryhtiliikkeen aika. Ensinnäkin, yritän nyt taas alkaa kirjoittelemaan vähän säännöllisemmin kuin mitä tähän asti. Toiseksi, olen laittanut tässä merkille, että on lokakuun alku, mikä tarkoittaa, että reissua on jäljellä vielä yli puolet. Mutta se aika alkaa tuntumaan aika vähältä, kun alkaa miettimään, mitä kaikkea tässä on vielä tekemättä. En halua eikä kannata liikaa suunnitelmia ja aikatauluja miettiä, mutta on kuitenkin paikkoja, missä haluan käydä ennen kotiinpaluuta. Tarvitsisi siis ruveta vähän miettimään, että minne ja milloin haluaisi minnekin mennä. Tarkoitus olisi käydä Gilin, Lombokin ja Lembonganin saarilla, Javalla, Jakartassa, Balin eri osissa ja vaeltamassa vuorilla. Kuulostaa paljolta, mutta noita pystyy yhdistämään monia samaan reissuun.
En muista yhtään taaskaan, mitä tässä on tapahtunut sitten viime päivityksen. Käytiin tosiaan siellä länsirannikolla ja pohjoisessa ja se reissu meni kaikin puolin hyvin siis. Ai niin, kerroinkin, että Tommilla ja Jarilla puhkesi renkaiden kumit siellä. No, niin puhkesi minultakin, kun oltiin vuorilla. Hauskinta näissä tapauksissa oli vain se, että jokaisella kerralla huoltamo löytyi ihan vierestä
Mitäs muuta. Hennan ja Sannin kanssa käytiin ainakin muutama viikko sitten päiväreissulla Balin eteläkärjessä Uluwatussa. Sen reissun alkua edelsikin sellainen episodi, kun olin kömpimässä sängystä ylös, niin eräs mies koputti oveen. Hän halusi saada minun skootterin rekisteriotteen ja viedä sen poliisilaitokselle uusittavaksi, koska se oli vanhentumassa. Vastavuoroisesti hän oli antamassa minulle kopion rekisteriotteestani ja palauttavansa alkuperäisen seuraavana päivänä. No, minulla kellot rupesi heti soittamaan päässä, aamupöhnästä huolimatta. Sanoinkin soittavani pyörien vuokraajalle ja kysyväni, mistä tässä on kyse ja että voinko antaa rekisteriotteen miehelle. Enhän tietenkään halunnut antaa mitään hänelle ennen kuin olen varmistunut siitä, että se menee varmasti oikeaan paikkaan. No, pyörien vuokraaja soitti takaisin ja sanoi, että homma on ok, että anna rekisteriote vain miehelle. Tarinan opetus oli siis vain se, että jos jokin asia vaikuttaa epäilyttävältä, niin varmista ensin asia ennen kuin annat mitään papereita kenelläkään
Käytiin siis Uluwatussa ja on kyllä aivan mahtava paikka. Hienot, sykähdyttävän isot kallionjyrkänteet rannalla, joiden päältä on aivan mahtavat maisemat. Käytiin katsomassa Uluwatun apinatemppeli. Aion mennä sinne joskus mukaan johonkin seremoniaan. Varsinkin nyt, kun minulla on tuo balilainen perinnepuku. Ilman sitä pukuahan sinne seremoniaan ei pääsisi mukaan. Ostimme nuo puvut koulusta erästä workshoppia varten. Näiden lisäksi Uluwatusta löytyy pieniä, mutta hienoja rantoja. Paljon viihtyisämpiä kuin Kutan turistirannat. Aion mennä Uluwatuun toistekin, ihan jo pelkästään siitä syystä, että haluan nähdä auringonlaskun kalliojyrkänteiden päältä
Sitten minullahan oli tuossa 29.9 synttärit. Yhdellä Anssilla oli myös samana päivänä synttärit. Tuona 29. päivänä piti lähteä Uluwatuun, mutta koska oli hiukan pilvinen ja epävakaa päivä, niin jäimmekin tänne kotimaisemiin. Alkuillasta tulimme poikaporukalla La Plancha-nimiseen rantabaariin nauttimaan auringonlaskua säkkituoleihin kera oluiden. Oli aivan älyttömän rento fiilis ja kiva olla vaan poikaporukalla. Hyvään illanviettoon ei tosiaan paljoa vaadita Tuli myös hyviä sunset-kuvia taas. Illalla oltiin sitten Alley Catsissa porukalla vetämässä lihapullia. Nuo Alleyn lihapullathan ovat aivan sairaan hyviä. Tosin mikään ei voita ikinä mummon lihapullia Käykääpä immeiset testaamassa kun/jos tänne päin eksytte. Kierrettiin siinä vielä muutama muukin baari Alleyn jälkeen. Ei oltu kuitenkaan aivan tappiin asti, kun seuraavana päivänä oli vasta varsinaiset Anssin ja minun yhteiset synttäribileet Anssin porukoiden villalla. Siellä sitä vasta porukkaa olikin! Parhaimmillaan meitä taisi illan viilentyessä olla joku reilu 60. Ainakin tilasin joku 12 taksia, kun oltiin lähdössä Kutalle Päivän kohokohta oli päivällä, kun porukalla loikoiltiin ja uiskenneltiin altaalla ja kuunneltiin Haloo Helsingin Maailman Toisella Puolen-biisiä Ehdottomasti paras Bali-biisi ikinä, minkä omistamme kaikille vanhemmille Parhaat villabileet oli kyllä ja meno jatkui myöhään yön pikkutunneille.
Nyt, kirjoittaessani tätä päivitystä, on maanantai 10.10. Aloitin kirjoittamaan tätä viime torstaina siis siellä rannalla yöllä. Muutaman päivän kestänyt taas tämänkin päivityksen tuleminen Tämä minun blogin pitäminen on tällä hetkellä yhtä suurta oravanpyörää ikään kuin. En kerkeä edellisiä juttuja kirjoittamaan, kun uutta juttua pukkaa jo päälle ja kun tämä pitkittyy liian paljon, niin ei edes muista, mitä on tapahtunut Selitän vielä asiat liian pitkästi. Mutta, kun ei osaa lyhyestikään Oikeasti, yritän nyt ryhdistäytyä! Koettakaahan kestääpi! Mutta jatketaan juttua myöhemmin. Heippodei!
ps. Laitan kanssa noihin päivityksiin kuvia, jahka saan senkin aikaiseksi. On tuo kuvien lisääminen vähän aikaa vievää puuhaa eikä hidas nettiyhteys yhtään paranna sitä
Heipä hei taasen!
Viime kerralla siis väsytti, niin piti jättää seuraavaan kertaan. No taas kesti tämän seuraavan kerran tuleminen, mutta tässä taas ollaan Arkena on hiukan haasteellista tämä netin käyttö, kun viisi ihmistä samassa villassa ja kaikki haluaisivat ladata kuvia, facebookkailla, skypetellä, kuunnella musaa ja kuka mitäkin Kaikkea ei vain voi saada Ainakaan samalla kertaa. No, nyt olen yksin kotona, niin voin rällästää ihan rauhassa
Lastenkoti oli siis todellakin vierailun arvoinen paikka Muutenhan tässä parin viime viikon aikana on koulua käyty normaalisti ja urheiltu siinä ohessa. Salilla tulee siis käytyä, surffaamassa ja lenkillä yritän ruveta käymään nyt kanssa. Rantalentistä olisi myös siisti lähteä pelaamaan. Porukka on kyllä kasassa, mutta saataisiin vielä aikaiseksi
Tuossa viime viikolla sitten päätettiin lähteä toisen suomalaisvillan porukan kanssa kiertelemään saarta. Sitä ennen meillä oli kuitenkin siis viime torstaina workshop koululla varsinaisten luentojen jälkeen. Veisteltiin salissa jostain kasvin lehdestä sellaisia hienoja, koristeellisia taideteoksia Olikohan ne ehkä banaanipuun lehtiä tms…Kuva kertokoon enemmän, vaikea selittää Niitä paikalliset ihmiset käyttävät joka tapauksessa hienommissa seremonioissa, kuten esimerkiksi häissä.Ihan mukavaa oli askarrella
Ihan itte tein
Tuon workshopin jälkeen käväistiin nopeasti villalla laittamassa kimpsut ja kampsut kasaan ja treffattiin muut kaupalla. Tankattiin ennen lähtöä kaikkien tankit täyteen, ettei tarvitse jokaisen erikseen pysähdella matkalla tankkaamaan. Skootterit laulamaan ja baanalle! Meitä oli meidän villalta itseni lisäksi Tiia ja Jari mukana. Toiselta suomalaisvillalta oli vielä 7 kaverusta mukana eli yhteensä meitä oli kymmenen hengen seurue. Lähdimme siis ajelemaan länsirannikkoa kohti Balin luoteiskärkeä. Matkalla pysähdyimme Tanah Lotiin ihastelemaan Balin pyhintä temppeliä kauniiden merellisten maisemien hipoessa silmää.
Tanah Lotin portilla
Pura Tanah Lot
Pientä maksua vastaan pääsin silittelemään ja räpsimään kuvia pyhästä käärmeestä. Näin ainakin väitettiin sen olevan Toista maksua vastaan päästiin sitten kastautumaan pyhässä lähteessä. Jäätiin sitten vielä rantakallioiden päällä olevaan ravinteliin odottelemaan auringonlaskua. Oli muuten yksi hienoimmista tällä reissulla, so far Antaa kuvien puhua puolestaan…Ennen, kuin jatkettiin matkaa niin nähtiin yhdellä kojulla käärme, joka oli laitettu laatikkoon. Kundi siinä sanoi, että se on vauva-anakonda. Niiden takapihalla oli sitten vielä täysikokoinen anakonda, joten mentiin katsomaan sitä ja voi morjes! Siellä makoilla köllötti sellainen 50 kiloinen ja 4½ metriä pitkä anakonda! 50000 rupialla pääsi ottamaan kuvan käärmeen kanssa ja arvatkaapa kaksi kertaa meninkö?
Pyhä käärme
Pyhän käärmeen haltija ja mää
Kastautumassa pyhässä vedessä
Riisit otsalle ja kukka korvaan
Karun näköinen mutta kaunis ranta
Olihan tämmönenkin pakko ottaa
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa?
Minä ja kaksi hyvää ystävääni
Semmonen jässikkä
Jatkettiin matkaa ja pimeän sopivasti tultua Tommilta puhkesi kesken matkaa rengas. Pysähdyttiin tien sivuun ja huomattiin, että oltiin huoltamon pihassa Pienellä tuurilla! Pysähdyttiin sitten Medeviin, jossa oltiin yksi yö. Löydettiin heti ensimmäisellä yrittämällä surffihotelli 200 metrin päästä rannasta, joka maksoi jotain alle 10€/lärvä. Olin Henkan, Aleksin ja Tomin kanssa samassa huoneessa. Meillä oli kaksi sänkyä, pöytä ja vessa/suihku. Ei peittoja eikä tyynyjä. Pestiin itsemme vessan pöntön kylmällä suihkulla, kun varsinainen suihku oli rikki. Kaikin puolin asiallinen hotelli, ei mitään ylimääräistä, kunnon reissufiilistä Aamulla herätys 5.30 ja jätkien kanssa lähdettiin ihastelemaan auringonnousua ja otettiinpa siinä muutamat aamusurffit itse kukin.Voiko päivän enää ihanammin alkaa?
Auringon nousu Medewissä
Saavuttiin sitten luoteiskärkeen eli Gilimanukiin puolilta päivin. Siinä etsiessämme kuumia lähteitä, törmättiin erääseen nuoreen mieheen, joka opasti meitä. Hän oli paikallisen sukellusyrityksen jamppa, joka sanoi vievänsä meidät snorklaamaan ja sen jälkeen kuumille lähteille, jahka ne olisivat vähän jäähtyneet. Lähdimme siis snorklaamaan. He veivät meidät 30 minuutin laivamatkan päähän saareen, jossa sitten pulikoitiin koralliriutan reunoilla. Oli huikeat maisemat kaiken kaikkiaan, sekä laivasta käsin katsottuna että myös pinnan alla Oli erittäin mukava snorklausreissu. Tosin vähän pisti väsyttämään vaan sen jälkeen ja ajoahan siinä vaiheessa oli vielä ihan reilusti edessä.Tästä käännyimme kohti itää ja ajelimme pohjoisrannikkoa pitkin kohti Lovinaa.
Jarilta puhkesi sitten rengas seuraavaksi, mutta silloinkin huoltamo löytyi n. sadan metrin päästä. Ennen kuin saavuttiin Lovinaan, niin käytiin katsomassa paikallinen vesiputous. Lovinaan päästiin loppujen lopuksi hyvin perille juuri auringonlaskun jälkeen. Sieltä löytyi hotelli myös ensi yrittämällä, nyt jo 25 metrin päässä rannasta Otettiin neljä huonetta ja hinnaksi tällöin tuli n. 8€/lärvä/yö. Halvalla päästiin taas. Treffattiin siellä sitten myös kuuden suomalaisneitokaisen seurue, kun kuultiin, että hekin ovat Lovinassa. Olemme siis samassa koulussa täällä. Porukalla mentiin syömään.
Aamulla herätys taas 5.30 ja kuuden jälkeen lähdimme veneellä etsimään delfiinejä ja nauttimaan vuorostaan auringonnoususta. Nähtiinhän me paljon siellä delfiinin eviä. Ei niistä muuta juuri näkynyt. Mutta onhan ne söpöjä veijareita. Olisin vaan toivonut, että ne hyppisivät samalla lailla ku Flipper aikoinaan siinä tv-sarjassa ;D Aamupalan jälkeen mentiin pienille päikkäreille yhdeksän aikoihin Lähdettiin sitten päikkäreiden jälkeen snorklaamaan, kun Tiia oli kuullut, että eräät paikalliset voisi viedä meidät. Ei ollut tämä snorklaus vaan ollenkaan niin hyvä, kuin edellisen päivän, mutta tulipahan käytyä.
Lounaan jälkeen koitti sitten tähän astisen reissun ehkä mieleenpainuvin kokemus, ei tosin hyvällä tavalla. Lähdettiin katsomaan kukkotappeluita! Snorklaamaan meidät vienyt mies lähti meidän mukaan sinne. Siellä oli porukkaa paikalla kuin meren mutaa ja fiilis oli paikallisten keskuudessa katossa. Oli oikein reilun kokoinen taistelutanner varattu kukoille ja sitä ympäröi yhtä reilun kokoinen katsomo. Oltiin melkein ainoat länkkärit siellä. Meidän porukan tytöt sai melkein yhtä paljon huomiota osakseen kuin kukot, kun tultiin paikalle.
Juoni näissä kukkotappeluissa menee siis jotakuinkin näin: Välittäjät (samalla myös kukkojen omistajat) tuovat vuorollaan yhden taisteluparin areenalle. He esittelevät kukkoja ja katsojat saavat tulla katsomaan niitä ja päättää kumman kukon puolesta lyövät rahansa tiskiin. Usein kiinnitetään huomiota kukon yleiseen olemukseen, jalkoihin, kokoon ja vihaiseen ilmeeseen. Sen jälkeen ruvetaan läiskimään rahoja pöytään. Ennen kuin ottelu alkaa, niin välittäjät (omistajat) kiinnittävät langalla kukkojen toisen jalan kantapäähän veitsen terän. Välittäjät pitävät tässä vaiheessa vielä kukoista kiinni, mutta tuovat ne toistensa lähelle, jotta ne voivat jo näykkiä toisiansa ja hakea vihaa toisiansa kohtaan. Juuri ennen kukkojen vapauttamista, ne viedään kauemmaksi toisistaan ja niiltä revitään sulkia kaulasta pois, jotta ne ärsyyntyisivät entistä enemmän. Sen jälkeen kukot päästetään irti ja ne tappelevat toisiansa vastaan, kunnes toinen kukko kuolee, ei pysy pystyssä tai pysty tappelemaan.Kukothan ovat varta vasten tappelemaan tarkoitettuja. Niitä treenautetaan, ne huumataan ja niistä koulitaan tavalla tai toisella vaarallisia.
No se siitä. Se oli varmaan jo riittävän yksityiskohtaista. Kaikin puolin nuo kukkotappelut ovat siis aivan sairasta touhua. Meilläkin oli pienet moraaliset keskustelut tuon jälkeen siitä, että olimme siellä ja tukeneet kyseistä toimintaa. Etenkin, kun tuo maksoi 50000 rupiaa. Tuonne mennessämme en todellakaan ensinnäkään uskonut tuon kukkotappelun olevan noin raakaa touhua, kuin mitä se loppujen lopuksi oli. Toiseksi, en todellakaan tue/halua tukea kyseistä toimintaa, mutta saadessamme mahdollisuuden tutustua näinkin syvällisesti paikalliseen kulttuuriin, en halunnut siitäkään kieltäytyä. Tämä oli once in a lifetime experience, jota ei tarvitse kokea uudestaan. Toivottavasti tällaiset tappelut saadaan lailla kiellettyä.
Illalla oltiin sitten porukalla taas syömässä ja vähän viihteellä. Oli kyllä taas aivan huikea ilta. Mentiin ruokailujen jälkeen sellaiseen pieneen baariin, missä oli paikallinen kitaransoittaja. Hänelle sai heitellä biisitoiveita ja mehän tottelimme Kävin myös kysymässä kitaramieheltä voisiko Tomi tulla itse soittamaan pari biisiä stagelle, kun hänelläkin tuota talenttia löytyy. Oli kuulema ok. Vähän aikaa Tomi hangoitteli vastaan, mutta suostui sitten lopulta Tomi sanoi minulle, että tarvitsisi biisin sanat, niin minä poika kipaisin viereisessä nettikahvilassa printtaamassa ne ja kiikutin ne äkkiä Tomille. Meinasi tulla kiire, kun Tomin vuoro oli alkamassa. Jäin sitten Tomin viereen laulamaan biisin sanoja ja Tomi soitteli vieressä, tiimityö toimii! Oli ihan sikahyvä fiilis kyllä silloin! Nämä oli niitä elämän pieniä, mutta kuitenkin niin suuria iloja!
Nyt täytyy varmaan lähteä käymään parturissa siistimässä vähän lettiä ja ajamassa tää parran reuhka pois Tänään olisi luvassa megaluokan bileet, kun Double Six Club lopettaa toimintansa 24 vuoden jälkeen. Luvassa olisi iltakuudesta aamukuuteen kestävät, 66 Dj:tä, 3 aluetta, 6 areenaa (sisällä ja ulkona) ja kapasiteettiä 15000 ihmiselle sisältävät beach partyt! Ainoa vaan, että minulla on hiukan flunssainen olo Mutta enköhän kuitenkin lähde käymään, mutta olen vähän iisimmin, oikeasti!
No, kävinhän mää siellä siis
Yritän jatkaa tätä loputtomalta tuntuvaa kirjoitusurakkaa myöhemmin Toivottavasti olette kuitenkin jollain lailla pysyneet kärryillä mukana! Nähtäillään!
